Selittäkää joku minulle yksi asia.
Mikä ihme siinä on, että nykyään on niin uskomattoman järkyttävää olla naimisissa 19-vuotiaana ja oikeasti haaveilla perheestä? Mikä ihme siinä on, että nykyään kotiäitiys koetaan tasa-arvon takapakiksi ja feministit ovat valmiita syyttämään vapaaehtoisia kotiäitejä suunnilleen maanpetturuudesta?
Minä ymmärrän, että suurin osa ikäisistäni ihmisistä haluaa viettää villiä ja vapaata elämää, tanssia iltaisin baarissa aamuneljään ilman minkäänlaista huolta huomisesta. Minä ymmärrän, että suurin osa ikäisistäni ihmisistä vasta arpoo tulevan koulupaikan kanssa ja elämän suurin huoli on se, mistä saadaan rahaa vielä muutamaan kaljaan ennen opintotuen tulemista.
Mutta minä niin toivoisin että joku ymmärtäisi tai edes esittäisi ymmärtävänsä, että minulla ei kiinnosta. Minä haluan omakotitalon, lapsia, koiran ja vakituisen työpaikan. Ja minä haluan ne niin pian kuin vain on mahdollista.
Minä niin kovasti toivoisin, etten kuulisi enää yhtäkään "älä nyt herrajumala vielä!!!!"-kommenttia. Minä niin toivoisin, ettei joku olisi aina sanomassa, että ei tuo kestä kuitenkaan. Minä niin toivoisin, ettei kukaan enää ikinä kysyisi, että mitäs sitten teet jos tajuat kymmenen vuoden päästä että et sinä tätä halunnutkaan.
Se on rasittavaa, minun älykkyyttäni ja meidän parisuhdettamme rankasti aliarvioivaa ja aivan uskomattoman ärsyttävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
:)