Sinä vain

Minä olen naimisissa, vaikka täytän vasta kuukauden päästä kaksikymmentä. Olen aivan uskomattoman onnellinen vaimo, ja rakastan miestäni eniten maailmassa. Uskon lujasti, että teemme molemmat kaikkemme ollaksemme aina kuolemaan asti yhdessä.

Avioliitto on monimutkainen asia. Toisille se merkitsee lupausta rakastaa, toisille lupausta siitä, että tahtoo rakastaa, toisille se on vain keino turvata oma selusta. Tiedän pariskuntia, jotka ovat menneet naimisiin periaatteessa rahan vuoksi, tiedän pariskuntia, jotka ovat avioituneet lasten vuoksi, tiedän pariskuntia, jotka ovat jo alttarilla seistessään tienneet, ettei liitto kestä. Syitä on paljon, varmasti lähes yhtä paljon kuin on avioliittoja.

En oikeastaan ymmärrä, miksi joillakin on periaatteena olla menemättä naimisiin. Avioliittohan on laillisesti huomattavasti paljon fiksumpi vaihtoehto kuin avoliitto, jos pari aikoo todella olla loppuelämänsä yhdessä. Onko siinä se sitoutuminen, mikä saa ihmiset epäröimään? Lupaus todella tehdä töitä suhteen eteen jos se meinaa kaatua? Ahdistavatko avioliiton "kahleet"? Pelottaako ero?

Minun mielestäni avioliitto ei tunnetasolla tai suhteen niin sanottujen pelisääntöjen näkökulmasta juurikaan eroa avoliitosta. Toisaalta avioliitto on toki paljon sitovampi; ero ei olekaan niin vain lähteä ovet paukkuen, vaan se oikeasti vaatii allekirjoitetut paperit ja pitkähkön prosessin omaisuuden jakamisineen kaikkineen. Siltikään avioliiton "sitoutumistaso" tunteiden kannalta ei juurikaan eroa avoliitosta: ei kai sinne vieraaseen sänkyyn saa hypätä, vaikkei sormusta kantaisikaan?

Mikä sitten avioliitosta tekee niin hienoa, jos se ei kerran eroa avoliitosta? Onko se sittenkin vain tapauksesta riippumatta taloudellinen ratkaisu?
Niinpä niin. Me menimme naimisiin rakkaudesta. Me haluamme osoittaa koko maailmalle, että olemme oikeasti tosissamme - kyllähän me itse olemme sen tienneet jo pitkään, kihlauksesta ja siihen liittyneistä keskusteluista lähtien nyt ainakin. Me rakastamme toisiamme niin uskomattoman paljon, että emme halua vain jakaa omia iloja ja surujamme toisen kanssa, vaan tehdä niistä aidosti yhteisiä. Me haluamme solmia niin vahvan liiton, ettei sitä kukaan voi enää horjuttaa. Me tahdomme rakastaa, aina kuolemaan asti.

Haluaisin niin kovin, että jokaisella olisi mahdollisuus tuntea jotakin näin suurta ja mahtavaa. Että jokaisella olisi mahdollisuus tietää, miltä tuntuu olla onnellinen, miltä tuntuu syleillä sitä kaikkein rakkainta ja tärkeintä, miltä tuntuu seisoa alttarilla ja itkeä silkasta onnesta.