Päivä on vielä kesken, mutta kirjoitan nyt kun tässä välissä on hyvin aikaa.
Aamulla heräsin kahdentoista tunnin yöunien jälkeen seitsemältä (jep, vähän aikaisin eilen nukahdettiin) ja ensitöikseni käytin koiraa ulkona. Unohdin (...) laittaa kengät jalkaan ja hypätessäni avojaloin pehmoiseen puuterilumeen nilkkoja myöten saatoin kiljahtaa säikähdyksestä. Keitin kahvia ja naureskelin itselleni, annoin koiralle aamiaista ja söin mummon tekemiä sämpylöitä. Kymmeneltä laitoin radion päälle ja hieman ennen yhtätoista äiti tuli hakemaan minua.
Istuin autossa ja puhuin mieheni kanssa hetken puhelimessa. Ulkona oli uskomattoman kaunista: aurinko sai lumen hohtamaan, järvien päällä oli kevyt jääkerros ja sulien päällä leijui usvaa. Rakastin sillä hetkellä pohjoista enemmän kuin koskaan ja äiti sanoi että kaupungissa ei ole kuulemma ollenkaan lunta.
Tulin uuteen asuntoomme ja ilahduin, kun internet-yhteys oli paljon nopeampi kuin odotin. Leikin koiran kanssa, heittelin sille palloa ja opetin sitä istumaan ja antamaan tassua. Nauroin kun koira ei ymmärtänyt, miksi sen haukku kuului kaksi kertaa tyhjässä asunnossa. Mummo ja pappa tulivat, pappa vei koiran mukanaan hoitoon ja me aloimme siivota.
Kun olin pyyhkinyt katon ja luutunnut lattian ja pessyt vessan, lähdin tien toiselle puolelle äidin ravintolaan syömään. Söin poronkäristystä ja hyvää salaattia ja juttelin äidin kanssa pitkään. Join kahvia ja söin vaniljalla täytettyjä tuulihattuja.
Tulin ruuan jälkeen takaisin asunnolle. Saimme mummon kanssa siivottua, joten pappa tuli hakemaan mummoa ja minä jäin odottamaan miehen isää, joka lupasi koota meidän uuden lipastomme ja tv-tason. Aloin kirjoittamaan tätä merkintää.
Kohta miehen isä tulee ja me kokoamme (hän kokoaa) ne huonekalut. Sen jälkeen lähdemme äidin kanssa takaisin toiseen kylään ja minä pakkaan loputkin tavarat pahvilaatikoihin ja jätesäkkeihin. Syön ehkä jotain ja juttelen mieheni ja hänen veljensä kanssa. Leikin koiran kanssa ja hymyilen, koska tiedän huomenna pääseväni uuteen kotiin.
lauantai 30. lokakuuta 2010
perjantai 29. lokakuuta 2010
Day 05 - Your definition of love
Joskus on parempi olla hiljaa ja antaa jonkun toisen sanoa kaikki olennainen.
"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii."
1. Kor. 13: 1-7
Usko, toivo ja rakkaus - mutta suurin niistä on rakkaus.
"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii."
1. Kor. 13: 1-7
Usko, toivo ja rakkaus - mutta suurin niistä on rakkaus.
torstai 28. lokakuuta 2010
Day 04 - What you ate today
Kello on paljon enkä ehdi kovin pitkää romaania alkaa kirjoittamaan (eikä tästä aiheestakaan ehkä kovin kauniita runoja syntyisi), joten tässä ruokapäiväkirja:
Aamiainen - Kaksi paahtoleipää margariinilla, kinkulla ja juustolla, maitokahvia
Lounas - Kanakeittoa, ruisleipä juustolla, maitoa, lappapuuroa (♥)
Välipala - Kaksi tuoretta mummon sämpylää (♥ x miljoona) margariinilla, kinkulla ja juustolla, kaksi kuppia maitokahvia
Päivällinen - Poronlihakeittoa, maitoa, maitokahvia (mites tää mun kahvinjuonti, huoh)
Iltapala (vielä tulossa) - Tuore mummon sämpylä margariinilla, kinkulla ja juustolla, mansikkakermateetä
Om & nomnom.
Aamiainen - Kaksi paahtoleipää margariinilla, kinkulla ja juustolla, maitokahvia
Lounas - Kanakeittoa, ruisleipä juustolla, maitoa, lappapuuroa (♥)
Välipala - Kaksi tuoretta mummon sämpylää (♥ x miljoona) margariinilla, kinkulla ja juustolla, kaksi kuppia maitokahvia
Päivällinen - Poronlihakeittoa, maitoa, maitokahvia (mites tää mun kahvinjuonti, huoh)
Iltapala (vielä tulossa) - Tuore mummon sämpylä margariinilla, kinkulla ja juustolla, mansikkakermateetä
Om & nomnom.
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Day 03 - Your parents
Olen ensimmäinen lapsi, ja äitini oli 27-vuotias tullessani maailmaan. Vanhempani olivat kaavailleet lasta vasta vuoden päähän, mutta minun ilmoittaessani tulostani he päättivät kuitenkin poistattaa äidin ehkäisykapselin ja pitää minut. Olen siis vahinko.
Äitini kanssa minulla on ollut vaikeaa. Olemme liian samanlaisia ja samalla liian erilaisia tullaksemme kunnolla toimeen, joten konflikteja syntyi varsinkin minun murrosiässäni aivan järkyttävän paljon. Kun olin juuri täyttänyt 18, äitini heitti minut yhden riidan tuoksinnassa pihalle. Heti, kun asuin muualla, välimme paranivat paljon - ja sen jälkeen olenkin viettänyt suurimman osan ajastani poissa kotoa.
Minulla on aina ollut pieni tunne, että äitini rakastaisi sisartani enemmän kuin minua. Tunne on vain voimistunut viime vuosien aikana, kun sisareni on kasvanut teini-ikään ja on saanut lähestulkoon kaiken haluamansa. Muutamana esimerkkinä voisin mainita mm. sen, että kun minä halusin 16-vuotiaana maalata huoneeni seinät luonnonvalkoiseksi ja vaaleansiniseksi, sain vastaukseksi jyrkän kiellon sillä perusteella, että muuttaisin kuitenkin jossain vaiheessa pois, mutta sisareni sai maalata kaksi seinää punaiseksi ja yhden mustaksi samanikäisenä. Siinä missä minun lukiotodistuksessani oli tasan tarkkaan kaksi kuutosta, muutama seiska ja loput kaseja ja ysejä ja siskon todistus taas pursuilee kuutosia ja onpa siellä pari nelostakin ja silti sisko on äidin mielestä parempi koulussa kuin minä - opiskeleehan tyttö sentään pitkää matikkaa ja saksaa (minun inarinsaameni, ranskani ja ylimääräiset psykologian kurssit eivät merkitse mitään). Mainittakoon nyt vielä se, että sisareni pääsee 18-vuotislahjaksi Lontooseen kahdeksi viikoksi ja minut tosiaan heitettiin pois kotoa.
Aina kun olen siskoni ja äitini kanssa, minusta tuntuu että he pitävät minua vähän pilkkanaan. Olen perinteiden vannoutunut puolestapuhuja, enkä halua värjätä hiuksiani punaisiksi, joten äidin ja siskon mielestä olen auttamatta vanhanaikainen. Lisäksi he pitävät minua tyhmänä - olihan se lukiotodistus tosiaan niin surkea - ja nauravat monesti kustannuksellani. Se satuttaa minua.
Olen aina ollut isän tyttö. Isä on puolustanut minua, kun äiti on mollannut ja haukkunut. Isä on myös aina tukenut minun harrastuksiani - aina kaikki partio- ja lentopallokamppeet olivat viimeisen päälle laitettuja. Isä on muistanut aina kysyä, miten meni harkat ja miten peli ja missä teillä olikaan se seuraava reissu. Isä on myös ollut suurena apuna molemmissa muutoissa ja isä oli se, joka rakastui mieheeni ja on puolustanut miestäni myös äidille. Isä jaksaa aina huolehtia ja osoittaa, että välittää - ei ehkä suoraan sanomalla, mutta kysymällä että onko kumpparit varmasti mukana.
Vaikka äidin kanssa on ollutkin vaikeaa, en osaisi kuvitellakaan toisenlaista äitiä. Parhaimmillaan äiti on huolehtiva, välittävä ja ihana. Äidille voi aina soittaa ja kysyä, miten jotakin ruokaa tehdään tai miten jonkun tahran saa vaatteesta pois. Äiti saattaa soittaa opiskelukaupunkiin ja sanoa, että on tullut ikävä kun ei olla soiteltu kahteen päivään.
Rakastan vanhempiani. He ovat minun äitini ja minun isäni, enkä koskaan vaihtaisi heitä pois.
Äitini kanssa minulla on ollut vaikeaa. Olemme liian samanlaisia ja samalla liian erilaisia tullaksemme kunnolla toimeen, joten konflikteja syntyi varsinkin minun murrosiässäni aivan järkyttävän paljon. Kun olin juuri täyttänyt 18, äitini heitti minut yhden riidan tuoksinnassa pihalle. Heti, kun asuin muualla, välimme paranivat paljon - ja sen jälkeen olenkin viettänyt suurimman osan ajastani poissa kotoa.
Minulla on aina ollut pieni tunne, että äitini rakastaisi sisartani enemmän kuin minua. Tunne on vain voimistunut viime vuosien aikana, kun sisareni on kasvanut teini-ikään ja on saanut lähestulkoon kaiken haluamansa. Muutamana esimerkkinä voisin mainita mm. sen, että kun minä halusin 16-vuotiaana maalata huoneeni seinät luonnonvalkoiseksi ja vaaleansiniseksi, sain vastaukseksi jyrkän kiellon sillä perusteella, että muuttaisin kuitenkin jossain vaiheessa pois, mutta sisareni sai maalata kaksi seinää punaiseksi ja yhden mustaksi samanikäisenä. Siinä missä minun lukiotodistuksessani oli tasan tarkkaan kaksi kuutosta, muutama seiska ja loput kaseja ja ysejä ja siskon todistus taas pursuilee kuutosia ja onpa siellä pari nelostakin ja silti sisko on äidin mielestä parempi koulussa kuin minä - opiskeleehan tyttö sentään pitkää matikkaa ja saksaa (minun inarinsaameni, ranskani ja ylimääräiset psykologian kurssit eivät merkitse mitään). Mainittakoon nyt vielä se, että sisareni pääsee 18-vuotislahjaksi Lontooseen kahdeksi viikoksi ja minut tosiaan heitettiin pois kotoa.
Aina kun olen siskoni ja äitini kanssa, minusta tuntuu että he pitävät minua vähän pilkkanaan. Olen perinteiden vannoutunut puolestapuhuja, enkä halua värjätä hiuksiani punaisiksi, joten äidin ja siskon mielestä olen auttamatta vanhanaikainen. Lisäksi he pitävät minua tyhmänä - olihan se lukiotodistus tosiaan niin surkea - ja nauravat monesti kustannuksellani. Se satuttaa minua.
Olen aina ollut isän tyttö. Isä on puolustanut minua, kun äiti on mollannut ja haukkunut. Isä on myös aina tukenut minun harrastuksiani - aina kaikki partio- ja lentopallokamppeet olivat viimeisen päälle laitettuja. Isä on muistanut aina kysyä, miten meni harkat ja miten peli ja missä teillä olikaan se seuraava reissu. Isä on myös ollut suurena apuna molemmissa muutoissa ja isä oli se, joka rakastui mieheeni ja on puolustanut miestäni myös äidille. Isä jaksaa aina huolehtia ja osoittaa, että välittää - ei ehkä suoraan sanomalla, mutta kysymällä että onko kumpparit varmasti mukana.
Vaikka äidin kanssa on ollutkin vaikeaa, en osaisi kuvitellakaan toisenlaista äitiä. Parhaimmillaan äiti on huolehtiva, välittävä ja ihana. Äidille voi aina soittaa ja kysyä, miten jotakin ruokaa tehdään tai miten jonkun tahran saa vaatteesta pois. Äiti saattaa soittaa opiskelukaupunkiin ja sanoa, että on tullut ikävä kun ei olla soiteltu kahteen päivään.
Rakastan vanhempiani. He ovat minun äitini ja minun isäni, enkä koskaan vaihtaisi heitä pois.
tiistai 26. lokakuuta 2010
Day 02 - Your first love
Minun piti oikeasti miettiä pitkä tovi, että kuka on mun ensirakkaus. Periaatteessa se on tuo kanssatallaaja, jonka kanssa ollaan pidetty yhtä reilut kolme vuotta - hän on se, jonka kanssa olen oikeasti oppinut, mitä on rakkaus ja toisesta välittäminen. Olen kuitenkin ollut enemmän kuin ihastunut kahteen muuhunkin poikaan, ja luulen, että minun ensirakkauteni on heistä tuo ensimmäinen.
Silloin kun meidän piti valita rippikoulumme ja ilmoittautua, seurakunnassamme oli kolme mahdollisuutta: talvirippikoulu, joka oli pilkottu moneen viikonloppuun ja yhteen viiden päivän jaksoon, vaellusrippikoulu, johon kuului kaksi viikonloppua talvella ja viikon vaellus/melontareissu kesällä sekä muualle Suomeen rippikouluun lähteminen. Itse päädyin ystäväni kanssa talviripari ykköselle, koska vaellusriparille menivät perinteisesti "kovikset", vaelluksesta oikeasti kiinnostuneet ja ne, jotka halusivat päästä riparista niin sanotusti helpolla, emmekä me kuuluneet niihin ryhmiin.
Ensimmäisessä iltakokoontumisessa meidät jaettiin pienryhmiin, jotka olisivat samat koko rippikoulun ajan. Kanssani samaan ryhmään istui aivan suunnattoman söpö poika, johon kiinnitin huomioni välittömästi. Huomioni ei suinkaan ollut yksipuolista, vaan huomasin tuon pojankin vilkuilevan minua kuunnellessamme ohjeita ja rippikoulun yleisiä käytäntöjä muunmuassa tupakoinnista ja aikatauluista. Konfirmaation ja albojen tullessa puheeksi poika nosti kätensä ja ilmoitti pukeutuvansa lapinpukuun, ja siinä vaiheessa olin täysin myyty - ja niin näytti olevan se toinenkin osapuoli, kun nostin itsekin käteni papin pyytäessä muitakin lapinpukuun pukeutuvia nostamaan kätensä. Siinä se oli, ihastus, jota kesti liki kaksi vuotta.
Kävimme siis samaa rippikoulua, ja kun seuraavana viikonloppuna istuin leirikeskuksessa ainoana kasiluokkalaisena lastenleiri-isokurssilla, nuoriso-ohjaaja ilmoitti hänen saapuvan pikkuisen myöhässä. Voin kertoa, että sydämeni meinasi hypätä rinnasta ulos - nyt meillä olisi jopa kaksi yhteistä puheenaihetta!
Aloimme leirien aikana ja koulussa käymään hillitöntä kissa-hiiri-leikkiä. Halusin tietää hänestä kaiken ja osoitin hänelle kiinnostustani moneen otteeseen. Haaveilin illat ja yöt ja päivät, ja valehtelematta näin koko pitkän talven ajan jokaikisenä yönä hänestä unta. Kirjoitin runoja ja laskin päiviä ja tunteja seuraaviin isokoulutuksiin, leireille ja riparijaksoille.
Jossain vaiheessa kavereillani meni hermot ja he marssivat rivinä hänen eteensä kertomaan, että minä tykkäsin hänestä. Eikä vastapuolella ollut mitään tunteita minua kohtaan. Tottakai olin murtunut ja itkin ja olin niin häpeissäni, kun olin mennyt paljastamaan tunteeni hänelle. No, ihastus ei kadonnut minnekään, vaan jatkoin järjetöntä toimintaani ihan kuin ennenkin.
Kun rippikoulu ja isokurssi päättyi, kissa-hiiri-leikkimme jatkui koulussa ja välitunneilla. Lopulta tuli kesä, ja kappas vain - päädyimme samaan työpaikkaan, johon kuului paljon kaksistaan odottelua ja istumista. Muistan elävästi yhden kerran, kun söimme ja hän katsoi silmiini ja sanoi hiljaa: "Arvaa mitä?" ja minä tärisin jännityksestä. Eikä hän koskaan saanut sanottua sitä, vaan punastui ja mutisi jotakin lautaselleen. Se oli se hetki, kun vain ymmärsin että meistä ei tule koskaan mitään.
Kesäkin loppui ja seuraava syksy alkoi. Haaveilin hänestä vielä toisinaan, mutta pikkuhiljaa ihastus hiipui. Noilta ajoilta on tallessa yksi vihkollinen todella epätoivoisia runoja ja lukemattomia päiväkirjamerkintöjä. Edelleen hänet nähdessäni minua hymyilyttää - ja niin hymyilyttää hänelläkin. Minä olen naimisissa ja hän on kihloissa eikä kumpikaan enää ole ihastunut missään määrin, mutta me molemmat tiedämme, että meillä olisi voinut olla pitkä tie yhdessä.
Ainiin, ja toissakesänä näin hänet pitkästä aikaa. Juttelimme kaikesta mahdollisesta ja jotenkin kiertoteitse tuli puheeksi se, kuinka rakastunut olin ollut häneen silloin rippikouluaikoina.
Ja kappas vain, niin oli ollut hänkin, mutta ei ollut uskaltanut tehdä aloitetta. Eivätkä ne minun kaverit olleetkaan koskaan mitään hänelle kertoneet. Minua siis huijattiin. Ja niin, yksi noista tytöistä oli yrittänyt tehdä hänen kanssaan aloitetta, mutta pakit oli tullut kun minä olin niin paljon ihanampi. Voivoi. :)
Silloin kun meidän piti valita rippikoulumme ja ilmoittautua, seurakunnassamme oli kolme mahdollisuutta: talvirippikoulu, joka oli pilkottu moneen viikonloppuun ja yhteen viiden päivän jaksoon, vaellusrippikoulu, johon kuului kaksi viikonloppua talvella ja viikon vaellus/melontareissu kesällä sekä muualle Suomeen rippikouluun lähteminen. Itse päädyin ystäväni kanssa talviripari ykköselle, koska vaellusriparille menivät perinteisesti "kovikset", vaelluksesta oikeasti kiinnostuneet ja ne, jotka halusivat päästä riparista niin sanotusti helpolla, emmekä me kuuluneet niihin ryhmiin.
Ensimmäisessä iltakokoontumisessa meidät jaettiin pienryhmiin, jotka olisivat samat koko rippikoulun ajan. Kanssani samaan ryhmään istui aivan suunnattoman söpö poika, johon kiinnitin huomioni välittömästi. Huomioni ei suinkaan ollut yksipuolista, vaan huomasin tuon pojankin vilkuilevan minua kuunnellessamme ohjeita ja rippikoulun yleisiä käytäntöjä muunmuassa tupakoinnista ja aikatauluista. Konfirmaation ja albojen tullessa puheeksi poika nosti kätensä ja ilmoitti pukeutuvansa lapinpukuun, ja siinä vaiheessa olin täysin myyty - ja niin näytti olevan se toinenkin osapuoli, kun nostin itsekin käteni papin pyytäessä muitakin lapinpukuun pukeutuvia nostamaan kätensä. Siinä se oli, ihastus, jota kesti liki kaksi vuotta.
Kävimme siis samaa rippikoulua, ja kun seuraavana viikonloppuna istuin leirikeskuksessa ainoana kasiluokkalaisena lastenleiri-isokurssilla, nuoriso-ohjaaja ilmoitti hänen saapuvan pikkuisen myöhässä. Voin kertoa, että sydämeni meinasi hypätä rinnasta ulos - nyt meillä olisi jopa kaksi yhteistä puheenaihetta!
Aloimme leirien aikana ja koulussa käymään hillitöntä kissa-hiiri-leikkiä. Halusin tietää hänestä kaiken ja osoitin hänelle kiinnostustani moneen otteeseen. Haaveilin illat ja yöt ja päivät, ja valehtelematta näin koko pitkän talven ajan jokaikisenä yönä hänestä unta. Kirjoitin runoja ja laskin päiviä ja tunteja seuraaviin isokoulutuksiin, leireille ja riparijaksoille.
Jossain vaiheessa kavereillani meni hermot ja he marssivat rivinä hänen eteensä kertomaan, että minä tykkäsin hänestä. Eikä vastapuolella ollut mitään tunteita minua kohtaan. Tottakai olin murtunut ja itkin ja olin niin häpeissäni, kun olin mennyt paljastamaan tunteeni hänelle. No, ihastus ei kadonnut minnekään, vaan jatkoin järjetöntä toimintaani ihan kuin ennenkin.
Kun rippikoulu ja isokurssi päättyi, kissa-hiiri-leikkimme jatkui koulussa ja välitunneilla. Lopulta tuli kesä, ja kappas vain - päädyimme samaan työpaikkaan, johon kuului paljon kaksistaan odottelua ja istumista. Muistan elävästi yhden kerran, kun söimme ja hän katsoi silmiini ja sanoi hiljaa: "Arvaa mitä?" ja minä tärisin jännityksestä. Eikä hän koskaan saanut sanottua sitä, vaan punastui ja mutisi jotakin lautaselleen. Se oli se hetki, kun vain ymmärsin että meistä ei tule koskaan mitään.
Kesäkin loppui ja seuraava syksy alkoi. Haaveilin hänestä vielä toisinaan, mutta pikkuhiljaa ihastus hiipui. Noilta ajoilta on tallessa yksi vihkollinen todella epätoivoisia runoja ja lukemattomia päiväkirjamerkintöjä. Edelleen hänet nähdessäni minua hymyilyttää - ja niin hymyilyttää hänelläkin. Minä olen naimisissa ja hän on kihloissa eikä kumpikaan enää ole ihastunut missään määrin, mutta me molemmat tiedämme, että meillä olisi voinut olla pitkä tie yhdessä.
Ainiin, ja toissakesänä näin hänet pitkästä aikaa. Juttelimme kaikesta mahdollisesta ja jotenkin kiertoteitse tuli puheeksi se, kuinka rakastunut olin ollut häneen silloin rippikouluaikoina.
Ja kappas vain, niin oli ollut hänkin, mutta ei ollut uskaltanut tehdä aloitetta. Eivätkä ne minun kaverit olleetkaan koskaan mitään hänelle kertoneet. Minua siis huijattiin. Ja niin, yksi noista tytöistä oli yrittänyt tehdä hänen kanssaan aloitetta, mutta pakit oli tullut kun minä olin niin paljon ihanampi. Voivoi. :)
maanantai 25. lokakuuta 2010
Day 01 – Introduce yourself
Heippa!
Olen 20-vuotias nainen, joka hyvin usein tuntee olevansa vielä tyttö. Asun pohjoisessa ja aloitan uuden työn melko pian. Olen naimisissa rakastamani miehen kanssa, joka on samanikäinen kuin minä. Meidän ensimmäinen vauvamme on karvainen ja hyvin toimelias ja rohkea pötkylä, jossa yhdistyy pystykorvan peräänantamattomuus ja kenties laikan koko ja itsevarmuus - emme ole ihan varmoja biologisesta isästä. Taapero saavuttaa huomenna huikean kahden kuukauden iän.
Minulle elämässä tärkeintä on perheen ja ystävien ohella musiikki. Rakastan sitä. En voisi elää ilman sitä. En osaa soittaa mitään instrumenttia kovin hyvin eikä laulutaidoissanikaan megaluokan tähden aineksia ole, mutta laulaminen on silti jotain uskomattoman mahtavaa. Missä ikinä olenkaan, jossain soi aina musiikkia - jos ei muualla, niin päässäni, vain minulle itselleni. Kaikkein suurin rakkauteni kaikista on Bon Jovi, mutta kuuntelen kaikkea, mikä omaan korvaan kuulostaa hyvältä. Voisin kirjoittaa aiheesta ikuisuuden.
Harrastan jatkuvan musiikin lisäksi kirjoittamista. Tykkään kovasti myös valokuvaamisesta. Aloittelen myös paraikaa juoksuharrastusta, joka onkin alun takkuilun jälkeen lähtenyt ihan mukavasti käyntiin.
Siinä kai olennaisimmat. Random-faktana ja ajankohtaisena asiana voisin vielä kertoa, että saan oikeasti jokaikinen kerta kaikista lääkkeistä ne kaikkein kummallisimmat ja typerimmät sivuoireet. Nimim. antibioottikuurilla ja kohta juoksen apteekkiin hakemaan ihan toisia lääkkeitä ihan toiseen vaivaan.
Olen 20-vuotias nainen, joka hyvin usein tuntee olevansa vielä tyttö. Asun pohjoisessa ja aloitan uuden työn melko pian. Olen naimisissa rakastamani miehen kanssa, joka on samanikäinen kuin minä. Meidän ensimmäinen vauvamme on karvainen ja hyvin toimelias ja rohkea pötkylä, jossa yhdistyy pystykorvan peräänantamattomuus ja kenties laikan koko ja itsevarmuus - emme ole ihan varmoja biologisesta isästä. Taapero saavuttaa huomenna huikean kahden kuukauden iän.
Minulle elämässä tärkeintä on perheen ja ystävien ohella musiikki. Rakastan sitä. En voisi elää ilman sitä. En osaa soittaa mitään instrumenttia kovin hyvin eikä laulutaidoissanikaan megaluokan tähden aineksia ole, mutta laulaminen on silti jotain uskomattoman mahtavaa. Missä ikinä olenkaan, jossain soi aina musiikkia - jos ei muualla, niin päässäni, vain minulle itselleni. Kaikkein suurin rakkauteni kaikista on Bon Jovi, mutta kuuntelen kaikkea, mikä omaan korvaan kuulostaa hyvältä. Voisin kirjoittaa aiheesta ikuisuuden.
Harrastan jatkuvan musiikin lisäksi kirjoittamista. Tykkään kovasti myös valokuvaamisesta. Aloittelen myös paraikaa juoksuharrastusta, joka onkin alun takkuilun jälkeen lähtenyt ihan mukavasti käyntiin.
Siinä kai olennaisimmat. Random-faktana ja ajankohtaisena asiana voisin vielä kertoa, että saan oikeasti jokaikinen kerta kaikista lääkkeistä ne kaikkein kummallisimmat ja typerimmät sivuoireet. Nimim. antibioottikuurilla ja kohta juoksen apteekkiin hakemaan ihan toisia lääkkeitä ihan toiseen vaivaan.
Hyvä ystäväni ja henkilö, jota ikävöin kovasti aloitti blogissaan haasteen. Minäkin haluan!
Päätin ensin, että teen tämän siellä julkisemmassa blogissa. Jokin (olisiko ollut sitten tuo "first kiss" tai "your first love" joita en ehkä haluaisi äidin silmille kirjoittaa) kuitenkin sai minut epäröimään ja päätin sitten siirtää kirjoittamisen tähän blogiin.
Day 01 – Introduce yourself
Day 02 – Your first love
Day 03 – Your parents
Day 04 – What you ate today
Day 05 – Your definition of love
Day 06 – Your day
Day 07 – Your best friend
Day 08 – A moment
Day 09 – Your beliefs
Day 10 – What you wore today
Day 11 – Your siblings
Day 12 – What’s in your bag
Day 13 – This week
Day 14 – What you wore today
Day 15 – Your dreams
Day 16 – Your first kiss
Day 17 – Your favorite memory
Day 18 – Your favorite birthday
Day 19 – Something you regret
Day 20 – This month
Day 21 – Another moment
Day 22 – Something that upsets you
Day 23 – Something that makes you feel better
Day 24 – Something that makes you cry
Day 25 – A first
Day 26 – Your fears
Day 27 – Your favorite place
Day 28 – Something that you miss
Day 29 – Your aspirations
Day 30 – One last moment
Päätin ensin, että teen tämän siellä julkisemmassa blogissa. Jokin (olisiko ollut sitten tuo "first kiss" tai "your first love" joita en ehkä haluaisi äidin silmille kirjoittaa) kuitenkin sai minut epäröimään ja päätin sitten siirtää kirjoittamisen tähän blogiin.
Day 01 – Introduce yourself
Day 02 – Your first love
Day 03 – Your parents
Day 04 – What you ate today
Day 05 – Your definition of love
Day 06 – Your day
Day 07 – Your best friend
Day 08 – A moment
Day 09 – Your beliefs
Day 10 – What you wore today
Day 11 – Your siblings
Day 12 – What’s in your bag
Day 13 – This week
Day 14 – What you wore today
Day 15 – Your dreams
Day 16 – Your first kiss
Day 17 – Your favorite memory
Day 18 – Your favorite birthday
Day 19 – Something you regret
Day 20 – This month
Day 21 – Another moment
Day 22 – Something that upsets you
Day 23 – Something that makes you feel better
Day 24 – Something that makes you cry
Day 25 – A first
Day 26 – Your fears
Day 27 – Your favorite place
Day 28 – Something that you miss
Day 29 – Your aspirations
Day 30 – One last moment
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)